Juurevasti vuodesta 1946
Leipomotoiminnan jatkuessa kolmannessa polvessa leivomme edelleen perinteisillä resepteillä ja kotimaisista raaka-aineista – paikallisia leipäperinteitä kunnioittaen.
Toripaikan henki
Meriläisen Leipomon tarina alkaa Lumijoelta ja Elli-mummosta, joka 1940- ja 50-lukujen taitteessa aloitti leipomisen lisätienestin toivossa karjatilallaan. Tuolloin tuoreet ruisleivät, rieskat ja leipäjuustot matkasivat linja-auton kyydissä Oulun torille myytäväksi.
Tarina kertoo, että vastaleivotun leivän ohella tiskin alta järjestyi myös sianpotkaa heille, jotka osasivat sitä kysyä. Tuore leipä oli kuitenkin aina se perimmäinen syy saapua paikalle. Toripöydällä on suuri merkitys historiassamme, ja tänä päivänä se onkin Oulun kauppatorin pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut myyntipaikka.
Juurevaa leipää läheltä
Leipä maistui oululaisille siinä määrin, että lopulta pirttipöydän reunat tulivat vastaan ja oli aika perustaa oikea leipomo. Merkittävä askel otettiin vuonna 1972, kun pihapiirin vanha navetta Lumijoella kunnostettiin leipomoksi ja Elli sai työparikseen poikansa Sepon, jonka käsiin vastuu yrityksestä myöhemmin siirtyi.
Maineen kiiriessä toiminta laajeni, ja vuonna 2013 leipomo muutti Oulun Maikkulaan suurempiin toimitiloihin. Tänä päivänä perheyrityksen tarina jatkuu jo kolmannessa polvessa, kun Sepon ja Marja-Leenan lapset luotsaavat leipomoa eteenpäin perinteitä kunnioittaen. Nykyään leipomon yhteydessä toimii suosittu myymäläkahvila, joka on monelle mieluisa pysähdyspaikka niin aamukahvin kuin maistuvan kotiruokalounaan äärellä.
Markkinoiden myllerryksessä meitä on kantanut vahva usko omaan tekemiseen ja tuotteidemme aitoon erinomaisuuteen. Vaikka valikoima on kasvanut, leipomon sydän sykkii edelleen perinteisille resepteille, kotimaisille raaka-aineille ja tuotteille, jotka ovat säilyttäneet sielunsa vuosikymmenestä toiseen.
Koska leipä maistuu parhaalta tuoreena
Leivomme ja toimitamme tuoreita herkkuja lähiseudun ostajille pitkin viikkoa. Meille leipä on parhaimmillaan uunituoreena, ja vaalimme tätä ajatusta jokaisessa taikinassa – jotta sinä löytäisit hyllystä aina lämpimäisiä kotiin vietäväksi.